WeBible

Mutta Egyptin kuningas keräsi suuren sotajoukon, joka oli luvultaan kuin hiekka meren rannalla, sekä paljon laivoja; sillä hän pyrki saamaan haltuunsa Aleksanderin valtakunnan petoksella ja liittämään sen omaan valtakuntaansa.

Ja hän lähti Syyriaan vakuuttaen rauhaa, ja kaupunkien asukkaat avasivat hänelle porttinsa ja menivät häntä vastaan, sillä kuningas Aleksander oli käskenyt ottaa hänet vastaan, koska hän oli hänen appensa.

Mutta kun Ptolemaios tuli kaupunkeihin, asetti hän samalla jokaiseen kaupunkiin sotajoukkoja varusväeksi.

Kun hän lähestyi Asdodia, näytettiin hänelle Daagonin poltettu temppeli ja miten Asdod ja sen ympärillä olevat kaupungit oli hävitetty ja ruumiit sinne tänne viskelty, sekä niiden poltettujen jäännökset, jotka Joonatan oli sodassa polttanut; niitä oli näet kasattu hänen tiensä vierille.

Ja kuninkaalle kerrottiin Joonatanin halventamiseksi, mitä tämä oli tehnyt, mutta kuningas oli vaiti.

Ja Joonatan tuli Joppeen ottamaan kuningasta suurella komeudella vastaan, ja he tervehtivät toisiaan ja jäivät sinne yöksi.

Sitten Joonatan saattoi kuningasta joelle saakka, jonka nimenä on Eleuteros, ja palasi takaisin Jerusalemiin.

Mutta kuningas Ptolemaios otti haltuunsa rannikkokaupungit aina merenrannalla sijaitsevaan Seleukiaan asti ja hautoi pahoja aikeita Aleksanderia vastaan.

Ja hän lähetti lähettiläitä sanomaan kuningas Demetriukselle: Tule, tehkäämme keskenämme liitto, niin minä annan sinulle tyttäreni, joka nyt on Aleksanderilla puolisona, ja sinä tulet isäsi valtakunnan kuninkaaksi.

Minua näet kaduttaa, että minä annoin tyttäreni hänelle, sillä hän on tavoitellut minun henkeäni.

Sitten hän koetti halventaa häntä, syystä että hän himoitsi hänen valtakuntaansa.

Hän siis otti häneltä tyttärensä ja antoi sen Demetriukselle, rikkoen suhteensa Aleksanderiin, niin että heidän vihollisuutensa kävi ilmeiseksi.

Sitten Ptolemaios tuli Antiokiaan ja pani päähänsä Aasian kruunun, niin että hänellä nyt oli päässään kaksi kruunua, Aasian ja Egyptin.

Kuningas Aleksander oli tähän aikaan Kilikiassa, koska tämän seutukunnan asukkaat olivat luopuneet hänestä.

Saatuaan kuulla, mitä oli tapahtunut, Aleksander lähti sotaan Ptolemaiosta vastaan. Mutta tämäkin lähti liikkeelle ja toi häntä vastaan suuren sotajoukon ja ajoi hänet pakoon.

Aleksander pakeni Arabiaan, hakeakseen sieltä turvaa itsellensä, ja niin kuningas Ptolemaios pääsi voitolle.

Mutta arabialainen Sabdiel löi poikki Aleksanderin pään ja lähetti sen Ptolemaiokselle.

Kolmantena päivänä sen jälkeen kuoli myös kuningas Ptolemaios, ja hänen linnoituksissaan olevan varusväen surmasivat niiden omat asukkaat.

Ja Demetrius tuli vuonna 167 kuninkaaksi.

Siihen aikaan Joonatan kokosi joukkonsa Juudeasta taistellakseen Jerusalemin linnaa vastaan. Ja he asettivat sitä vastaan paljon piirityskoneita.

Silloin eräät luopiot, jotka vihasivat omaa kansaansa, lähtivät kuninkaan luo ja ilmoittivat hänelle, että Joonatan piiritti linnaa.

Sen kuultuaan kuningas vihastui; ja heti kun hän oli sen kuullut, hän lähti liikkeelle ja tuli Ptolemaikseen. Samalla hän kirjoitti Joonatanille, että tämän oli luovuttava piirityksestä ja kiiruimmiten tultava Ptolemaikseen tapaamaan häntä siellä.

Kun Joonatan sai tämän tietää, käski hän jatkaa piiritystä. Sitten hän valitsi eräitä Israelin vanhimpia ja pappeja lähettiläiksi ja lähti itsekin vaaralliselle retkelle.

Hän otti hopeaa ja kultaa ja vaatteita ja paljon muita lahjoja ja lähti kuninkaan luokse Ptolemaikseen; ja hän sai suosion hänen edessään.

Sitten syyttivät häntä eräät luopiot, jotka olivat hänen omia kansalaisiaan.

Mutta kuningas kohteli häntä, niinkuin hänen edeltäjänsä olivat häntä kohdelleet, ja korotti hänet kaikkien ystäviensä edessä.

Hän vakuutti hänelle ylimmäisen papin arvon ja kaikki muut arvot, mitä hänellä entuudestaan oli, ja käski lukea hänet ensimmäisten ystäviensä joukkoon.

Joonatan pyysi nyt kuningasta suomaan Juudealle sekä kolmelle Samarian alueelle verovapauden ja lupasi hänelle kolmesataa talenttia.

Kuningas suostui siihen ja valmistutti kaikista näistä seikoista Joonatanille näin kuuluvan kirjoituksen:

Kuningas Demetruis tervehtii veljeään Joonatania ja juutalaisten kansaa.

Jäljennöksen kirjeestä, jonka me olemme kirjoittaneet teistä sukulaisellemme Lasteneelle, olemme kirjoittaneet myös teille tiedoksi:

Kuningas Demetrius tervehtii isäänsä Lastenesta.

Juutalaisten kansalle, meidän ystävillemme ja uskollisille liittolaisillemme, me olemme, heidän meille osoittamansa suopeuden tähden, päättäneet tehdä hyvää.

Me vakuutamme heille Juudean alueet sekä ne kolme piirikuntaa, Afereman, Lyddan ja Ramataimin, jotka on liitetty Juudeaan Samariasta, sekä kaikki niiden alaiset seudut. Me emme vaadi keneltäkään, joka uhraa Jerusalemissa, sitä kuninkaalle maksettavaa osaa, minkä kuningas ennen vuosittain heiltä kantoi maan kasvusta ja puitten hedelmistä,

emmekä tästä päivästä lähtien muutakaan, mikä meille kuuluisi kymmenyksistä ja muista meille tulevista maksuista, emme myöskään suolalammikkoveroja tai meille tulevaa seppeleveroa - kaikesta tästä me luovumme heidän hyväksensä.

Ja kaikesta tästä älköön mitään kumottako tästä päivästä ikuisiin aikoihin asti.

Pitäkää nyt siis huoli, että tästä otetaan jäljennös ja että se annetaan Joonatanille; se pantakoon pyhälle vuorelle, soveliaalle, näkyvälle paikalle.

Kun kuningas Demetrius nyt näki, että rauha vallitsi hänen maassansa ja ettei kukaan häntä vastustanut, niin hän päästi kotiin kaiken sotaväkensä, kunkin omalle paikkakunnalleen, lukuunottamatta vieraita joukkoja, jotka hän oli pestannut pakanain saarilta. Silloin kävivät kaikki joukot, jotka olivat palveluksessa jo hänen isiensä ajoilta, hänelle vihamielisiksi.

Tryfon oli Aleksanderin entisiä kannattajia. Kun hän nyt huomasi, että kaikki sotajoukot napisivat Demetriusta vastaan, lähti hän arabialaisen Imalkien luo, joka oli Aleksanderin nuoren pojan Antiokuksen kasvattaja.

Hän pyytämällä pyysi häntä luovuttamaan pojan hänen haltuunsa, että tämä tulisi kuninkaaksi isänsä sijaan. Ja hän kertoi hänelle kaiken, mitä Demetrius oli tehnyt ja miten vihamieliset hänen sotajoukkonsa olivat häntä kohtaan, ja hän viipyi siellä kauan aikaa.

Mutta Joonatan lähetti sanan kuningas Demetriukselle pyytäen, että tämä vetäisi pois Jerusalemin linnassa ja muissa linnoituksissa olevat miehistöt, koska ne hätyyttivät Israelia.

Demetrius lähetti silloin sanan Joonatanille vastaten: En vain tätä tee sinulle ja sinun kansallesi, vaan minä osoitan sinulle ja sinun kansallesi myös suurta kunniaa, kun vain saan siihen sopivan tilaisuuden.

Nyt siis teet oikein, jos lähetät minun avukseni miehiä, jotka sotivat minun puolestani, sillä kaikki minun sotajoukkoni ovat luopuneet minusta.

Silloin Joonatan lähetti kolmetuhatta urhoollista sotamiestä Antiokiaan, ja kun he olivat tulleet kuninkaan luokse, iloitsi kuningas heidän saapumisestaan.

Mutta kaupungin asukkaat kokoontuivat keskelle kaupunkia, noin sata kaksikymmentä tuhatta henkeä, aikoen tappaa kuninkaan.

Kuningas pakeni silloin palatsiinsa, mutta kaupungin asukkaat miehittivät kaupungin kadut ja alkoivat taistella.

Silloin kuningas kutsui avukseen juutalaiset, ja nämä kokoontuivat kaikki tyynni hänen luoksensa. Silloin kaupungin väki hajaantui, ja juutalaiset tappoivat kaupungissa sinä päivänä noin satatuhatta henkeä.

Sitten he sytyttivät kaupungin tuleen ja ottivat sinä päivänä suuren saaliin; ja niin he pelastivat kuninkaan.

Mutta kun kaupungin asukkaat näkivät, että juutalaiset olivat saaneet valtaansa kaupungin mielensä mukaan, lannistui heidän rohkeutensa, ja he huusivat ja rukoilivat kuninkaalta armoa:

Tee kanssamme sovinto, että juutalaiset lakkaisivat sotimasta meitä ja kaupunkia vastaan.

Ja he heittivät pois aseensa ja tekivät rauhan. Ja juutalaiset nousivat suureen arvoon kuninkaan ja kaikkien hänen valtakuntansa asukasten silmissä, ja he palasivat takaisin Jerusalemiin suuri saalis mukanansa.

Mutta kun kuningas Demetrius nyt oli taas istuutunut kuninkaalliselle valtaistuimellensa ja rauha vallitsi hänen maassansa,

niin hän rikkoi kaiken, mitä oli luvannut, tuli Joonatanille vihamieliseksi eikä palkinnut niitä ystävällisiä palveluksia, joita tämä oli hänelle osoittanut, vaan ahdisti häntä kovasti.

Tämän jälkeen tuli takaisin Tryfon, mukanaan Antiokus, joka vielä oli nuori poika. Tämä julistautui nyt kuninkaaksi ja pani kruunun päähänsä.

Hänen luokseen kokoontui kaikki se sotaväki, jonka Demetrius oli hajottanut; se taisteli nyt tätä vastaan, ja hän pakeni ja joutui häviölle.

Ja Tryfon sai haltuunsa norsut ja valtasi Antiokian.

Ja nuori Antiokus kirjoitti Joonatanille näin: Minä vakuutan sinulle ylimmäisen papin arvon ja panen sinut hallitsemaan niitä neljää piirikuntaa, ja sinä saat kuulua kuninkaan ystäviin.

Samalla hän lähetti hänelle kultaisen pöytäkaluston ja antoi hänelle oikeuden juoda kultaisista astioista, olla puettuna purppuraan ja kantaa kultaista solkea.

Ja hänen veljensä Simonin hän asetti sotapäälliköksi Tyyron portaasta aina Egyptin rajaan saakka.

Joonatan lähti nyt liikkeelle ja kulki maan ja kaupunkien halki virran tuolla puolella; ja hänen tykönsä kokoontuivat kaikki Syyrian sotajoukot auttamaan häntä taistelussa. Sitten hän tuli Askaloniin, ja kaupungin asukkaat tulivat ottamaan hänet vastaan kaikella kunnialla.

Sieltä hän lähti Gassaan, mutta Gassan asukkaat sulkivat häneltä porttinsa. Silloin hän ryhtyi piirittämään kaupunkia, ja sytytti tuleen sen ympärillä olevat kaupungit ja ryösti ne.

Gassan asukkaat pyysivät nyt Joonatanilta rauhaa, ja hän suostui siihen, otti heidän ylhäisimpien miestensä pojat panttivangeiksi ja lähetti ne Jerusalemiin. Sitten hän kulki maan halki hamaan Damaskoon asti.

Nyt Joonatan sai tietää, että Demetriuksen sotapäälliköt olivat suurin sotavoimin tulleet Galilean Kaadekseen, tahtoen estää hänen aikeensa.

Silloin hän lähti heitä vastaan. Mutta veljensä Simonin hän oli jättänyt kotimaahan.

Simon leiriytyi Beetsuurin edustalle, soti sitä vastaan kauan aikaa ja piti sitä saarrettuna.

Silloin he anoivat häneltä rauhaa, ja hän suostui heidän pyyntöönsä, salli heidän lähteä kaupungista, valtasi sen ja pani siihen varusväen.

Joonatan ja hänen sotajoukkonsa oli leiriytynyt Gennesaretinjärven rannalle - he nousivat varhain aamulla mennäkseen Haasorin tasangolle.

Ja katso, silloin tuli ulkomaalainen sotajoukko häntä vastaan tasangolla; ja vuoristoon he olivat jättäneet väkeä häntä väijymään, mutta itse he kävivät suoraan häntä kohti.

Kun nyt väijyksissä olevat lähtivät paikoiltaan ja ryhtyivät taisteluun, niin Joonatanin miehet pakenivat kaikki tyynni.

Ei yksikään heistä jäänyt paikalleen, paitsi Mattatias, Absalomin poika, ja Juudas, Kalfin poika, jotka olivat sotajoukkojen päälliköt.

Silloin Joonatan repäisi vaatteensa, sirotti multaa päähänsä ja rukoili.

Sitten hän kääntyi taistelemaan heitä vstaan ja löi heidät pakoon.

Ja kun ne hänen miehistään, jotka olivat paenneet, sen näkivät, niin hekin kääntyivät takaisin hänen luoksensa ja ajoivat hänen kanssaan vihollisia takaa hamaan Kaadekseen, aina heidän leirilleen asti; sinne hekin asettuivat leiriin.

Ja muukalaisia kaatui sinä päivänä noin kolmetuhatta miestä. Sitten Joonatan palasi Jerusalemiin.